Logo [Moottorikorjaamoiden yhdistys ry]
 
fiilis-uutiset.jpg
 

Uutiset

 
 

Uutiset

19.08.2008

Asiaa ja virkistäytymistä moottoriexperttien kesäpäivillä


Moottoriexpertit pitivät kesäpäivät Kouvolassa 17-19.08. Paikalla oli yli 50 jäsenyritysten edustajaa.

Moottoriexperttien kesäpäivät alkoivat perjantaina illalla tutustumisella Kouvolan taiteiden iltaan. Vanhempi väki viihtyi museokortteleissa ja nuoremmille oli omaa ohjelmaa Kouvolan keskustassa. Oli museoita, musiikkiesityksiä, ruokailumahdollisuuksia, taidenäyttelyitä, rock-ja jazzkonsertteja ja eri organisaatioiden infotelttoja. Yhden illan aikana ehti tutustumaan vain pieneen osaan tarjonnasta. Liikkeellä oli paljon ihmisiä ja osa varmaan kauempaakin.

Lauantaipäivä alkoi Moottorikorjaamoiden Yhdistyksen hallituksen kokouksella, johon osallistui myös yli 20 jäsenyritysten edustajaa. Keskusteltiin ensi vuoden ohjelmasta ja kokousten pitopaikoista sekä suunniteltiin jäsenten varastoissa olevien huonommin liikkuvien moottorin osien yhteistä, yhdistyksen www -sivuille laitettavaa varaosapörssiä. Lopuksi keskusteltiin moottorikorjaamisen tilanteesta eri yrityksissä ja eri puolilla Suomea.

Kokouksen jälkeen lähdettiin tutustumaan Verlan idylliseen ruukkikylään, vanhaan pahvitehtaaseen, paikalliseen viininvalmistukseen, käsityöpajoihin ja lähellä sijaitseviin kalliomaalauksiin. Verla on hyväksytty UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Opas oli erinomaisesti perehtynyt vuonna 1964 lopetettuun tehtaaseen, sen tuotantoon ja jopa ihmisiin. Hän oli nuorena ollut tehtaassa töissä ja asui alueella. Tehdas on alkuperäisessä kunnossa, rakennuksia ja tuotantomenetelmiä ei muutettu tehtaan elinaikana ja tehtaan annettiin käydä niin kauan kun se tuotti tulosta ja ihmiset jaksoivat olla töissä. Pisin työjakso oli 51 vuotta. UPM Kymmene omistaa tehtaan ja alueet.

Seuraavaksi lähdettiin tutustumaan Kouvolan Moottorikoneistamoon, joka keväällä täytti 41 vuotta. Tällä hetkellä vetovastuussa on kolmannen polven alan osaajat, Matti Vuoriston pojat Mika ja Heikki. Esillä oli heidän maahantuomiaan moottorin osia ja laitetoimittaja Ville Päkki Oy:n uusia koneita.

Päivä päätettiin Kouvolan Upseerikerholla, jossa puheenjohtaja Jaakkolan tervetuliaissanojen jälkeen MKY:n entinen puheenjohtaja Veikko Lindström muisteli Matti Vuoriston uraa moottorikorjaajana ja Moottorikorjaamoiden Yhdistyksen pitkäaikaisena puheenjohtajana. Kouvolan Moottorikoneistamon perustajalle Matti Vuoristolle luovutettiin Suomen Yrittäjien myöntämä timanttiristi 40 vuotta kestäneestä yrittäjäurasta. Illallisen jälkeen tanssittiin elävän musiikin tahdissa ja korjattiin moottoreita.

V-J Niemi